Kielikuvia ja vertauksia käytetään usein helpottamaan kommunikaatiota. Niiden käyttäminen tuntuu olevan yleisintä vaikeiden, tai kenties abstraktimpien, aiheiden ympärillä. Vertaukset hiipii mukaan helposti myös asioissa joita ei vain osata tarpeeksi hyvin että ne tuntuisivat helpoilta ja luontevilta muille opetettavilta. Vertaukset ovat meille joskus tiedon korvike.
Vertaukset jäävät myös elämään kun niitä toistellaan tarpeeksi, ja joskus merkitys katoaa tai muuttuu jo ensimmäisten sukupolvien aikana vaikka hokema kaikuu kauas ikuisuuteen. Edelleen menee yhdellä jos toisellakin pasmat sekaisin, vaikkeivät ole pasmoja eläessään nähneet.
Puhutaan että Jeesus käytti Raamatussa paljon vertauskuvia - ja niin käyttikin. Samaan hengenvetoon taivastellaan kuinka hyvä opettaja hän oli, mutta oliko jokainen tarina kuitenkaan vertauskuvineen siinä ymmärrettävimmässä muodossaan? Vai muuttuiko viesti radikaalisti matkalla?
Otetaan esimerkiksi näin yrittäjyyden hengessä vertaus viinitarhan työmiehistä.
Vertaus viinitarhan työmiehistä, Matteus 20
»Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
»Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
»Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.»
..Mitä tästä pitäisi oppia? Että työmiehille tulisi maksaa samaa palkkaa työpanoksesta ja työajasta riippumatta? Että kannattaa tulla myöhässä töihin? Että kaikkivaltias käyttää denaarinsa kuten parhaaksi näkee eikä ole siitä kuolevaisille selitystä velkaa? Että epäoikeudenmukainen kohtelu on oikein jos se tapahtuu muita suosimalla eikä yhtä sorsimalla, ikään kuin sillä olisi olennaisesti merkitystä? Mihin tämän perusteella tulisi valmistautua, mikäli aikoo viettää kuolemanjälkeisiä eläkepäiviään taivasten valtakunnassa?
Jos vertaus herättää enemmän kysymyksiä, kuin mihin se vastaa, on syytä miettiä onko vertaus ylipäätään tarpeellinen. Jeesus oli kai oman aikansa Gary Vaynerchuck, Esa Saarinen ja Frank Martela, sillä heidänkin opetuslasten suusta kuulee jo nykyaikana vaikka mitä, ja lähes aina kun palaa lähteille tarkistelemaan paljastuu välistä niin monimutkainen ja vauhdikas rikkinäinen puhelin ettei ole enää edes selvää puhutaanko samasta asiasta.
Erwin Rudolf Josef Alexander Schrödinger, itävaltalainen fyysikko ja nobelisti. Se kissatyyppi, siitä kissajutusta missä on se laatikko. Se laatikko missä on se kissa, tai ehkä on, ja jotain myrkkyä? Kuitenki se kissa on siellä, kuollu ja elävä ja sillee ja tiiät vasta ku avaat oikeestaan että mitä siellä on.
Schrödinger oli aikansa--, tai oikeastaan kaikkien aikojen, erityisesti modernien aikojen huippunero. Schrödinger käytännössä kehitti vakaan pohjan ajatukselle josta saattaa tulla meidän sivilisaatiomme suurin saavutus, sekä loppu. Kvanttimekaniikka, kvanttilaskenta, kvanttifysiikka. The Schrödinger equation on Nobelin arvoinen laskentakaava jolla lasketaan kvanttimekaniikkajärjestelmän aaltofunktio.
Schrödinger siis oli huomattavasti aikaansa edellä, ja hänen työhönsä pohjautuu lukuisia laitteita ja tutkimuksia joilla voidaan havainnoida ilmiöitä jotka kohtasivat maata vasta vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen.
Mistä ne kissat sitten tuli? Kuumana kesänä vuonna 1935 kaksi pitkäaikaista fysiikkaan hurahtanutta ystävystä, Erwin Schrödinger ja Albert Einstein, molemmat Berliinissä asustellessaan päätyivät syvälliseen keskusteluun yhdestä suosikkiaiheestaan - Kööpenhaminan tulkinnasta. Kööpenhaminan tulkinta on edelleen kiistelty aihe, osin siksi ettei ole yhtä tarkkaa määritelmää miten se tarkalleen menee, vaan monta hieman toisistaan poikkeavaa versiota. Tässä vaiheessa täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa etten ole mikään fyysikko, ja kaikki aiheesta oppimani on kolmen saunareissun ja parin artikkelin tulosta (huom. ei peruskoulun, ei lukion, vaikka molemmissa on kyllä keskusteltu kissasta laatikossa).
“..the epistemology-soaked orgy ought to come to an end.”
Albert Einstein 1935, viitaten kumppanusten keskusteluun liittyen Kööpenhaminan tulkintaan ja fyysikoihin sen takana.
Einsteinin kritiikki Kööpenhaminan tulkintaa kohtaan ei ollut suoraa erimielisyyttä, hän enemmän piti tulkintaa puutteellisena. Kööpenhaminan tulkinta jättää avoimeksi mm. missä hiukkanen oli ennen kuin se mitattiin. Suurimpia haasteita niin pienten kohteiden tarkastelussa edelleen on että pelkkä havainnointi häiritsee niin paljon että se olennaisesti vaikuttaa hiukkasen käyttäytymiseen. Einsteinin mielestä kuitenkaan ei voida tyytyä siihen, että sillä ei olisi merkitystä, tai että mukana olisi sattumaa. Tästä tulee kuuluisa "Einstein's Dice", lausahdus jossa Einstein toteaa, vapaasti suomennettuna, ettei Jumala heitä noppaa. Tämä on tulkittu niin, että Einstein ei hyväksy kvanttiteorian implikoimaa sattumanvaraisuutta.
Sattumanvaraisuus taas liittyy olennaisesti Schrödingerin kissavertaukseen ja superpositioon. Superpositiossa kaksi tai jopa useampi tila voi olla päällekkäin (superposed) niin että tuloksena on uusi tila, ja uusi tila voi olla tilojensa summa. Selittääkseen tätä Schrödinger todennäköisesti poimi mukaan ystävyksille tuttuja elementtejä, ja tarpeeksi nörtin esimerkin sattumanvaraisuudelle välttääkseen pitkää väittelyä siitä mikä todella on sattumanvaraista ja mikä ei. Mukaan tuli kissa edustamaan hiukkasta, pieni määrä uraania joka saattaa puoliintua tai olla puoliintumatta tietyssä ajassa, ja aivan tarpeettoman monimutkainen mekanismi, geiger-mittarilla varustettuna, joka reagoi sattumanvaraiseen tapahtumaan (puoliintumiseen) ja aiheuttaa reaktion joka vaikuttaa tarkastelun kohteen (kissa) tilaan ratkaisevasti rikkomalla happosäiliön kissan kohtaloksi.. Tällöin ennen tarkastelua ei voida tietää mikä tila sillä hetkellä on, mutta tarkastellessa voidaan nähdä että tila on joko tai, elossa tai kuollut. Esimerkissä annettu todennäköisyys molemmille vaihtoehdoille on tasan 50%.
Kissaesimerkin kissa ei kuitenkaan aina ollut kissa. Se oli alkuun pallo, ja sen jälkeen epävakaa ruutitynnyri. Näitä esimerkkejä pidettiin kuitenkin naurettavina ja kelpaamattomina. Ruutitynnyriajatusten syntyyn epäillään vaikuttaneen juuri tuolloin käynnissä oleet levottomuudet ja Hitlerin valtaannousu, joka pian johtikin toiseen maailmansotaan. Sotien ja kaaoksen keskellä eläminen on hyvin voinut myös vaikuttaa siihen että esimerkeissä esiintyy juuri elämä ja kuolema mahdollisina tiloina.
"Your cat shows that we are in complete agreement"
Albert Einstein 1935, Schrödingerin kissan uudelleen laaditusta versiosta, jossa pallon ja ruutitynnyrit on korvannut kissa.
Vuosikymmenet kiivasta keskustelua käyneet ystävykset pääsivät yhteisymmärrykseen kahden käsittämättömän monimutkaisen mielen yhteistyössä tuotetusta teoriasta. Miksi kaikesta tästä jää mieleen vain teoreettinen julmuus eläimiä kohtaan, laatikko ja myrkky?
Väitän että kyseenalaistaminen ja uteliaisuus on hukkunut informaation ja informaatiottoman sanahelinän loputtomaan tulvaan. Enää ei jakseta kysellä, koska on normaalia ettei niihin ole vastauksia. Kun sanotaan että on pasmat sekaisin, ei tiedetä mikä on pasma. Kysyttäessä vastaus on "eiku niinku tiiätkö se on sanonta vaan" tai "sillee vähä meni suunnitelmat tässä uusiksi" ilman että kummallekaan osapuolelle selviää mistä nuo lausahdukset kumpuaa. Kaikki tietää Schrödingerin kissan, mutta harva tuntuu tietävän superpositiosta, kvanttimekaniikasta, Kööpenhaminan tulkinnasta tai edellämainittujen yhteydestä toisiinsa, ellei satu olemaan kiinnostunut fysiikasta.
Suunnaksi kohti parempaa ehdotan että lakkaamme keksimällä keksimästä improvisoituja ja tarpeettomia vertauksia jo valmiiksi ahtaalle tiedon valtaväylälle, ja otamme paremmin selvää olemassaolevista. Meillä on vertauksissa, näin vertausten hengessä, vielä lukematon määrä Schrödingerin laatikoita avaamatta, ja tarkastellessa huomaamme niistä puolien olevan tyhjiä.
Lähteet:
Erwin Schrödinger. Retrieved from https://en.wikipedia.org/wiki/Erwin_Schr%C3%B6dinger
Quantum superposition. Retrieved from https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_superposition
Kööpenhaminan tulkinta. Retrieved from https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%B6%C3%B6penhaminan_tulkinta
Schrödinger equation. Retrieved from https://en.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dinger_equation
Schrödinger's cat. Retrieved from https://en.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dinger%27s_cat
How Einstein and Schrödinger Conspired to Kill a Cat - Issue 41: Selection - Nautilus. Retrieved from https://nautil.us/issue/41/selection/how-einstein-and-schrdinger-conspired-to-kill-a-cat
Helsingin sanomat julkaisi 22.1.2021 Marko Junkkarin artikkelin Keskustan virtuaalisesta vaalitilaisuudesta ja puhujan kohtaamasta virtuaalisesta häiriköinnistä. Virtuaalinen tapahtuma oli nimeltään Rakas city: Valoa vaalityöhön, ja sen järjestäjätahona oli Helsingin keskustanaiset. Tapahtumassa puhumassa oli Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, jonka puhe ikävästi keskeytettiin heti muutaman minuutin kohdalla. Keskeytys mitä ilmeisemmin sisälsi asiattomia videoita tietokonepeleistä, jonkinlaista rasistista solvausta englanninkielellä sekä kommentointia kommenttikenttään.
Tilanne saatiin minuuteissa hallintaan sulkemalla vapaa pääsy, ja poistamalla häiriköt yksitellen tilaisuudesta. Häiriötä kaikenkaikkiaan noin viidestä seitsemään minuuttia, mikä tietysti oli enemmän kuin tarpeeksi jotta häiriköt saivat osallistujat hämilleen, mikä varmaan oli perimmäinen tarkoitus.
Toimittaja esittää että tämänlainen hyökkäys virtuaalitapahtumaan on vielä vakavampi kuin mitä se olisi tapahtuessaan oikeassa elämässä kasvotusten, ja perustelee tätä sillä että virtuaalitapahtumat ovat näissä kunnallisvaaleissa monille ehdokkaille ainoa tapa tavata äänestäjiään.
Mietitäänpä kuitenkin hetki tuota vertausta. Ajatusleikin aikana maailma on koronasta vapaa, mutta muutoin samanlainen. Kasvotusten tapahtuva vaalitilaisuus, mitä kaikkea se sisältää, mitä suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon? Oletan että vaalitapahtumat noudattavat melkolailla samaa kaavaa kuin muutkin tapahtumat. Tällöin ainakin paikka ja aika ovat olennaisia. Myös osallistujamäärästä ja tapahtuman luonteesta riippuen voi olla syytä kiinnittää huomiota järjestykseen. Suurempien tilaisuuksien kohdalla, miksei pienempienkin, on syytä tehdä ilmoitus poliisille että virkavalta pysyy kartalla tapahtumista.
Miksi keskustori valoisaan aikaan on suositumpi paikka, kuin vaikkapa asematunneli keskellä yötä? Kahvitapahtuma päiväsaikaan keskustorilla on usein ehdokkaiden mieleen, sillä sinne kerääntyy säyseää ja aktiivista äänestäjäjoukkoa, ja turvallisuutta lisää valon määrä ja hyvä näkyvyys. Jos porukkaan sattuisi kännisiä huutelijoita tai muita öykkäreitä, olisi ne helppo tunnistaa ja virkavalta olisi tuota pikaa paikalla auttamassa tarvittaessa. Tilaisuuksissa joissa on tarkoitus kuunnella yhtä puhujaa kerrallaan, ei jaeta kovaäänisiä tai mikrofoneja koko yleisölle kerralla. Jos jaettaisiin, osattaisiin kyllä ennustaa että siitä tulee tavalla tai toisella häiriötä ja hässäkkää.
Pimeässä asematunnelissa yöaikaan järjestetty vaalitapahtuma taas varmasti keräisi paljon ei-toivottua huomiota, ja johtaisi helposti välikohtauksiin ilman minkäänlaista turvallisuussuunnitelmaa. No, vaalikahvejahan ei hirveästi kaduilla yöaikaan järjestelläkään, mutta kaikenlaisia protesteja ja kulkueita kyllä. Niiden kohdalla ei kuitenkaan jakseta aina yllättyä kun kahden leirin edustajat äityy kahinaan pimeydessä.
Virtuaalinen vaalitilaisuus järjestettiin Microsoftin Teams-alustalla niin että samaan kokouspuheluun kutsuttiin kaikki jotka liittyä halusivat. Liittyminen onnistui nimimerkillä, antamatta sen tarkempia tunnistetietoja tai vahvistuksia, ja liittymislinkki julkaistiin julkisena facebookkiin. Järjestäjät siis pitivät ihan tarkoituksella avoimia ovia kenelle tahansa, ja antoivat jokaiselle osallistujalle mahdollisuuden lähettää kuvaa, ääntä ja tekstiä, aivan kuten palaveripuheluissa. Myös itse puheenjohtajan puheen aikana.
Jos tapahtuman organisointi vastaa American Pie -elokuvista tuttua teinien tapaa järjestää kotibileitä kun vanhemmat on reissussa, niin onko ei-toivotut vieraat ja välikohtaukset todella uusi ilmiö vai voisiko kyseessä olla vanhan tuttu uudella kampauksella? Puheenjohtaja Saarikko kertoo artikkelissa että suljettu tilaisuus ei ole vaihtoehto, koska se ei ole kansanvaltaa. Hän myös kertoo varoittaneensa muita puolueita siitä että tällainenkin häirinnän muoto on olemassa. Toimittajan mielestä kyseessä on hyökkäys jonka tarkoituksena on estää kansanvallan toteutumista, ja se on siksi syytä ottaa vakavasti. Kommenteissa vaaditaan tekijän jäljittämistä Keskusrikospoliisin resursseilla.
Minä olen eri mieltä. Minusta kyseessä on ilmiselvä trollailu jossa hämmennyksestä nauttivat häiriköt tekevät mitä hämmennyksestä nauttivat häiriköt on aina tehneet. Historia on pitkä ja tekojen vakavuus vaihtelee aina. Ovikellojen myötä tuli ovikellotemput missä ovikelloa soitettiin ja juostiin pakoon katsomaan naapurin ilmettä kun ovella ei olekaan avattaessa ketään. Radikaaleimmat häiriköt tehostivat temppua laittamalla portaille paperipussissa koiran ulostetta, ja sytyttämällä paperipussin palamaan. Hauskuus tuli siitä kun naapuri alkaa polkemaan paperipussia sammuttaakseen palon, ja koiran uloste leviää kaikkialle ympäristöön. Puhelinten myötä tuli pilapuhelut, joista on nähty monenlaisia variaatioita vuosikymmenten varrella. Tämä yleistyi entisestään kun tuli kännykät ja teinit pystyivät keskenään oikein porukalla soittelemaan pilapuheluita vaikka puumajasta, koulureitin varrelta tai kotitalon ullakolta.
Verkkoyhteyden saapuessa kotitalouksiin pilapuhelut kehittyivät myös aivan uudelle tasolle. Kun moninpelejä pelaavat pelaajat tarvitsivat kanavat kommunikointiin pelin aikana, syntyi liuta erilaisia vaihtoehtoja ryhmäpuheluihin. Monilla pelaajilla Skype oli ensikosketus ryhmäpuheluihin. Sattumalta Skype ja Skypen toiminnot on juurikin se minkä päälle Teams on rakennettu, ja ryhmäpuhelu käytännössä juuri se ominaisuus mitä artikkelin virtuaalinen vaalitapahtuma käytti toteutukseen. Ryhmäpuhelujen yleistyessä videopelaajien keskuudessa tuli mukaan vieläkin käytössä olevia kanavia, kuten Teamspeak ja Ventrilo. Pian syntyi ilmiö joka kantoi nimeä "ventrilo harassment" missä kesken pelin ja ryhmäpuhelun mukaan liittyy ääniklipeillä keskusteleva kasvoton taho kylvämään hämmennystä ja nauhoittamaan reaktioita. Äänet voi olla vaikkapa elokuvista leikattuja näyttelijän repliikkejä, tai mielikuvituksettomissa tapauksissa kovaa huutoa tai aikuisviihdevideon taustaääniä. Linkin takaa löytyvä alle neljän minuutin Arnold Schwarzenegger -pätkä on niin suosittu, että siitä huolimatta että kyseessä on ties kuinka moneen kertaa uudelleen lisätty, kauan ennen youtubea syntynyt klippi, niin sitä on nostalgiahengessä katsottu tähän mennessä 2007 jälkeen jo 2 190 739 kertaa.
Toistaiseksi kenties modernein muoto samasta vanhasta trollailusta tunnetaan nimellä Zoombombing. Termi vakiintui keväällä 2020 kun koronapandemian takia globaalisti siirryttiin yhtäkkisesti etätyöskentelyyn, ja etätyöskentelyn tärkeimmäksi työkaluksi valittiin parhaiten markkinoitu, mutta heikoimmalla tietoturvalla varustettu Zoom. Ilmiössä oli kyse häiriköistä jotka pääsivät erilaisilla työkaluilla skannaamaan netistä linkkejä avoimiin käynnissä oleviin zoom-kokouksiin ja liittymään niihin.
Listaa viihdyttävistä internetjekuista voisi jatkaa loputtomiin, mutta se olisi siinä mielessä hyvin itseään toistavaa että näitä kaikkia yhdistää muutama olennainen ja selkeä tekijä: tavoitteena useimmiten on pilailu jonkun kustannuksella, ja pilan kohde harvoin nauttii siitä itse - saattaa jopa suuttua hieman. Vähän kuin tosimaailmassa istuessaan pierutyynylle, tai saadessaan oven päältä saavillisen vettä niskaansa.
Olen kuitenkin sitä mieltä että meillä on käsissämme ilmiö josta ehdottomasti tulisi huolestua. Se ilmiö vain ei ole se, kun pilkka osuu omalle kohdalle ja tuntuu pahalta. Se ei myöskään ole kuvitelma siitä että juuri minä olen ensimmäinen ja ainoa pilkan kohde maailmassa, eikä se että jekkuilijat keksii uusia väyliä pilkantekoon. Todellinen ilmiö josta meidän tulisi olla huolissamme on teinin kotibileitä muistuttava organisoinnin ja tietoturvan taso hallituspuolueen virallisessa vaalitapahtumassa. Toinen todellinen huolestuttava ilmiö on paniikkia lietsovat toimittajat joille digitaaliset pierutyynyt näyttäytyy demokratian kumoamisena.
Vasara ei ole hyvä ruuvimeisseli, vaikka kuinka olisi tottunut käyttämään vasaraa ja selvinnyt vasaralla ennenkin. Myös virtuaalitapahtumissa on syytä valita työkalut tarpeen mukaan. Jos tapahtumaan odotetaan esimerkiksi 5000 osallistujaa, on hyvin todennäköistä että työkaluksi sopii joku isompiin esityksiin erikoistunut paremmin kuin se sama millä viiden henkilön tiimipalaverit on pidetty.
Youtube-streamit, Facebook-livet, ja muut suoratoistojärjestelmät on omiaan toimittamaan sisältöä suurelle yleisölle. Kun Felix Kjellberg pitää livelähetystä sadalletuhannelle tilaajalleen, ja noin 20.000 yhtäaikaiselle livekatsojalle, alustana on Youtube ja ongelmilta vältytään. Teams, Skype tai Zoom ei vastaavaan pysty, eikä ole sellaiseen tarkoitettu.
Livestreamausta pelätään turhaan, sitä kuvitellaan rakettitieteeksi. Sitä se ei ole, perustoiminnoiltaan livestreamin pystyttäminen on todella helppoa. Haastavammaksi se menee vasta kun halutaan tarjota katsojille automatisoituja erikoistehosteita ja integroida mukaan erilaisia toimintoja ja vimpaimia.
Esimerkiksi Microsoft Teamsissa tarvittavat asetukset löytyy suoraan kokouksen asetuksista. Sieltä voi klikata kenellä on oikeus esittää, puhua, tai päästä "eteistilan" läpi suoraan mukaan kokoukseen.
Tärkeintä on valita tarkkaan kenellä on oikeus vaikuttaa siihen mitä osallistujat näkee tai kuulee, olipa kyseessä video, ääni tai chat. Periaate on täsmälleen sama kuin turva-aidoissa ja järjestyksenvalvojissa livekeikalla, tai ylipäätään kulkuluvilla työpaikoilla.
Myös suuremmissa livelähetyksissä on mahdollista ylläpitää interaktiivisuutta esimerkiksi chatin kautta, ja on mahdollista myös valvoa chattia, estää spämmiä erilaisin hidastesäännöin (esimerkiksi sallimalla vain yksi viesti minuutissa aina yhdeltä lähettäjältä) tai asettaa chattiin puskuriaikaa jolloin moderaattorit ehtii karsimaan häirikköviestit pois ennen kuin ne menevät julkiseen lähetykseen.
Mitä suurempi tilaisuus on, ja mitä enemmän sinne halutaan osallistumismahdollisuuksia yleisölle, sitä enemmän on syytä suunnitella ja sitä suurempi järjestäjäporukka tarvitaan järjestystä ylläpitämään.
Palkkaa ammattilainen tekemään. Jos tarvitset kyydin johonkin, eikä sinulla ole ajokorttia, otat taksin. Jos haluat ruokaa kotiin etkä ole valmis noutamaan sitä, tilaat kotiinkulketuksen. Miksi ihmeessä virtuaalitapahtuman järjestäminen olisi poikkeus? Osaamista on kaikkialla ja valtavasti, erityisesti nuoremmissa ikäluokissa on todella laaja osaajakunta livelähetysten suhteen.
Monelta pelisessioitaan streamaavalta Jonnelta ja Jonnalta onnistuu monikameramiksaus, nimikyltit lower thirdiin, "stinger"-siirtymät ja muut tehosteet paremmin kuin tv-kanavan kivettyneeltä veteraanilta. Ei ole mitään syytä jättää sitä potentiaalia hyödyntämättä.
Jos opiskelet liiketaloutta, olet yrittäjä, tai kuuntelet trendikkäimpiä äänikirjoja, olet varmasti törmännyt urheilumetaforien invaasioon. Aivan sama mikä aihe on kyseessä, tai mihin se liittyy, niin jostain tulee se paikallinen urheiluselostaja kertomaan miten se on "ihan kuin jalkapallo" tai "vähän niinku jääkiekko" vaikka jokaikinen yhtäläisyys pitäisi kaivaa todella kaukaa ja monen linssin läpi. Nyt haluankin kysyä, onko se oikeasti kehittävää tai tarpeellista?
Urheilulajeille ominaista on että kyseessä on tavalla tai toisella fyysisesti tai henkisesti haastava suoritus jonka onnistuminen edellyttää toistuvaa harjoittelua ja kehittymistä. Suorituksella on jonkinlainen päämäärä, joka voi olla vaikka mahdollisimman pitkä tasajalkaa hypätty matka, pitkälle heitetty keihäs, tai mahdollisimman raskas ilmaan lihasvoimin nostettu paino. Joissain urheilulajeissa suorittajia on useita, ja suorittajat muodostavat keskenään kilpailevia joukkueita. Lista ei lopu tähän, mutta varmaan ymmärrätte mitä ajan takaa.
Ominaisuuksia on niin valtava lista, että jos hakemalla hakee niin löytää ne yhtäläisyydet ihan mihin tahansa. Se ei tarkoita että ne on siellä, tai että metafora on erityisen kuvaava jokaisen vastaan tulevan aiheen kohdalla. Eikä se tarkoita että on tuottavaa käyttää vaikkapa parinkymmenen hengen keskusteluaikaa yrittäessään improvisoiden hakea niitä yhtymäkohtia kuulostaakseen Frank Martelalta ilman oikeaa konkreettista pointtia.
Urheilun ystävät tietysti haluavat nähdä nämä yhtäläisyydet, ja olemassaolevaa maailmankuvaa ja näkemyksiä tukevina ne on helppo ottaa vastaan. Urheilun ystävät taas ruokkivat toisiaan jatkuvilla hakemalla haetuilla metaforilla, ja pian huomataan kaikki olevamme urheilupöhinäkeskustelun pyörteen keskellä. Kaikki on kuin jalkapallo, kaikki on kuin jääkiekko, kaikki on kuin frisbee golf. Koko tämä keskustelu on kuin jalkapallo, koska tässä on kaksi vastakkaista puolta, ihan kuin jalkapallossa. Lounashetki on kuin frisbeegolf koska wingseillä on tavoite päästä vatsalaukkuun, samalla tavallla kuin frisbee hakeutuu kohti frisbeegolfmaalia.
Yhdessä menestyminen edellyttää yhteistyötä, tiimihenkeä. Aivan kuten Resident Evil -playstationpelissä vuodelta 1996. Chris Redfieldin ja Jill Valentinen miehittämä STARS-joukko ei olisi ikinä selvinnyt koirien hyökkäyksestä kauhukartanolle ilman tiivistä yhteistyötä. Ensimmäinen aula oli rauhallinen ja turvallinen, kun kaikki olivat paikalla, mutta heti kun porukka hajaantuu tulee ongelmia joka nurkan takaa.
Tehokas projektinhallinta on aivan kuin Tekken 3 1997. Olitpa minkälainen tekijä tahansa, ja tyylisi mikä vaan, niin tärkeää on ottaa yksi taistelu kerrallaan.
Yrittäjyys taas on aivan kuin Metal Gear Solid 1998. Lähtiessä tehtävää suorittamaan luulet tietäväsi siitä kaiken. On tehty suunnitelmat, kartoitettu yhteistyökuviot, ja kaiken pitäisi olla selvää, mutta yhtäkkiä kaikki muuttuu ihan hetkessä. Uusia tilanteita, uusia haasteita, odottamattomia juonenkäänteitä. Ainoa tapa selvitä kunnialla on sopeutua uusiin tilanteisiin ja kääntää olosuhteet omaksi eduksi, neuvotella paremmin ja työskennellä tehokkaammin kuin koskaan kuvittelit olevan mahdollista.
No, ei kaikkea kannata ottaa niin tosissaan. It's all fun and games (pun intended) after all. Suosittelen kuitenkin ennen jatkuvien metaforien laukomista käyttämään ihan pienen hetken miettien onko tämä vertauskuva nyt todella tärkeä ja sopiva, tuoko se lisäarvoa keskusteluun vai onko se minulle vain tapa lisätä itse asiaan 70% ylimääräistä tekstiä ja aikaa jostain ihan toisesta aiheesta josta puhun oikein mielelläni, ja olisiko sille ehkä joku toinen paikka.
Jos yhtään mediaa seuraa, niin erityisesti aina vaalien alla politiikassa puheeksi tulee Putinin trollit, bottiarmeijat, hybridivaikuttaminen ja kaikki muut tavat joilla ulkopuolisten voimien kerrotaan varjoista ohjailevan kaikkea keskusteluista äänestyksiin. Siitä huolimatta todella harvalla tuntuu olevan mitään konkreettista käsitystä siitä kuinka tämä kaikki tapahtuu, ja miten se vaikuttaa. Perehtymisen sijaan helposti ajaudutaan siihen että otetaan vaan muotitermit omaan arsenaaliin ja haukutaan jokaista toista kantaa edustavaa trolliksi, botiksi tai molemmiksi sekaisin.
Ymmärtääkseen miten laajemmin käytössä olevat, mutta hyvin huomaamattomat, botit toimii, on muisteltava miten sosiaalinen kanssakäyminen internetin ulkopuolella toimii. Koska kohde, ihminen, on sama, on myös keinot pitkälti samoja.
Peruskoulussa oli suosittuja oppilaita, ja vähemmän suosittuja oppilaita. Konfliktitilanteissa ei välttämättä ollut väliä sillä kuka on oikeassa, vaan tilanteen ratkaisi kenellä oli enemmistön suosio, ja minkälaiset näkökulmat oli enemmistön suosion kautta hyväksyttyjä. Botit toimii hyvin samantyyppisesti hyödyntäen samoja mekanismeja, mutta ohjailtavat botit 'taustajoukkona' mahdollistaa keinotekoisen 'enemmistön suosion' halutun aiheen puolesta tai vastaan. Kun botti ohjelmoidaan vaikka reagoimaan hyväksyvästi sosiaalisen median tykkäyksissä tai reaktioissa, tai jopa kommentoimaan ihan vaan "tää" tai "nyt on tiukkaa asiaa" joka kerta kun se havaitsee tietyn sanan tai lauseen viestissä, niin se olennaisesti vaikuttaa lukijan mielikuvaan dynamiikasta, pahimmillaan jopa poliittisesta konsensuksesta.
Eli kyse ei ole siitä että jossain olisi bottiarmeija tuottamassa sisältöä, vaan siitä että botit etsivät automaatiolla orgaanisen henkilön joka tuottaa sisältöä jota botit on ohjelmoitu torjumaan tai tehostamaan, ja sitten reagoinneilla ja lyhyillä sisällöttömillä kommenteilla vaikuttaa keskusteluun. Tällöin on vaikeaa hahmottaa kuka on botti ja kuka ei, eikä bottien kommentit juuri herätä lisäkysymyksiä eikä niissä ole juuri mitään tarttumapintaa niin ei ajauduta edes keskusteluun niiden kanssa jossa luonne selviäisi.
Botit on helppo rakentaa esimerkiksi youtubesta kaikkien saatavilla olevin ohjeistuksin. Joskus somealusta jopa tarjoaa suoraan kaikki tarvittavat työkalut botin rakentamiseen helpolla ja vähäisellä määrällä koodia - samoja toimintoja kun käytetään laajasti esimerkiksi yritysten sosiaalisen median edustuksen hallinnassa.
Kuvana profiilissa voidaan käyttää oikeasta ihmisestä erottamatonta tietokoneella generoitua versiota, jolloin ei ole pienintäkään riskiä että kuvan oikea henkilö tunnistaisi itsensä bottipostauksista poliittisilla sivuilla.
Lopputuloksena meillä on valtavat määrät tolkun ihmisiä internetissä riitelemässä massojen kanssa, joista mikä osa vaan voi olla jonkun yksittäisen henkilön, vaikuttajatahon, yrityksen tai valtion kasaamaa virtuaalista haamutukijoukkoa vääristämässä todellisuuskäsityksiä milloin minkäkin tavoitteen saavuttamiseksi. Harva pysähtyy kyseenalaistamaan onko tilanne oikeasti se miltä näyttää - etenkään jos sattuu itse olemaan bottien puolella joko oman päättelyn tai teknologian keinoin luodun erittäin voimakkaan ryhmäpaineen ohjaamana.
Vaikutus liiketoimintaan on myös huomioitava - hybridivaikuttamisella voidaan kasvattaa tai vähentää havainnoitua kysyntää, asiakkaiden tarpeita, asiakaspalautteita tai jopa suoraan yrityksen mainetta hyvässä tai pahassa.
Kuva: https://thispersondoesnotexist.com/
People are funny. We can be strong, independent, powerful, innovative, dependable, good and just. Then one thing changes radically and we feel like none of that. One swift drop from a harmonious order and planned schedule to full chaos where everything is scary and unknown and nothing feels solid and reliable.
"We have just lost cabin pressure" is how the narrator from Fight Club would describe it. One moment everything is heavenly perfect and then suddenly it turns into a flaming hell.
In that moment of hell it's natural to stop and wonder how did it all end up this way, trying to backtrack where it all went wrong and how. Who are we, what are we and why? How can it all change so fast? How are we supposed to handle it?
First of all, take it with a grain of salt. The ideas played out here aren't exactly exact science, but more like food for thought. I have always been obsessed about understanding things, and I found a lot of help in this so there's a chance you will too.
In order to figure out how it all works and how we interpret the world we must lay out how we see things. There are roughly two kinds of things in the world - facilitators and obstacles. They work like snakes and ladders in the game called, you guessed it, snakes and ladders. Facilitators help you move forward, and obstacles hold you back.
Then there's the bigger question of relevancy. The biggest perceptual category of all is "that which is not relevant at this time" through which almost the whole world can be ignored. Let's say you're typing on a keyboard, the only thing that's relevant at that slice of time is the space that's occupied by a single letter you're about to push. Everything else is irrelevant, everything else is ignored. But when something goes wrong, suddenly an indeterminate set of those irrelevant entities have now become relevant.
The main reason relevancy matters is that our capacity is limited. We can only think and do so many things before feeling overwhelmed and frozen like a rat in a cat cage. So it's really important for us to be able to distinquish between relevant and irrelevant, to maintain our focus on relevant, to feel and be in control.
"You are the shape transforming wizard that's doing it's best to keep up with the continual transformation of that which you do not yet understand"
Jordan b. peterson
When too much of irrelevant creep into the world of relevant it created a chronic sense of unfinished business. The only way to get rid of that is figuring it out. And not just that, but to keep figuring it out continually. To become the master of the category of all things that have not been mastered.
So whenever you're feeling powerless, wandering in chaos, just remember that you are indeed the shape transforming wizard that's doing it's best to keep up with the continual transformation of that which you do not yet understand. You are practicing the permanent solution to a permanent problem. Learn to distinquish the relevant from the irrelevant, and to quote Fight Club once more; let that, which does not matter, slide.
Sources:
Jordan Peterson - Maps of Meaning
Chuck Palahniuk - Fight Club
Dave Crenshawn kirja "The Power of Having Fun" muistuttaa hauskanpidon tärkeydestä hyvinvoinnille. Viestin tärkeys ja painoarvo korostuu erityisesti tyypillisen Proakatemialaisen orastavan työnarkomaanin kohdalla - meille kun on hyvin helppoa lipsahtaa vaarallisen pysyvään mielentilaan jota Crenshaw kutsuu aavikoksi. Aavikoita on monenlaisia, mutta kaksi parhaiten sopivia on eläköitymisen aavikko jossa raadetaan väkisin pitkää työputkea odottaen että jonain päivänä se eläke koittaa ja voi alkaa elämään elämäänsä ilman työn taakkaa, ja toinen on yrittäjyyden aavikko joka toimii muuten samoin, mutta eläkkeen korvaa iso yrityskauppa tai muu rahasampo joka sitten korvaa kaiken sen tuskan ja vaivan ja menetetyt vuosikymmenet. Kirjassa mainitaan lukuisia erilaisia aavikoita mitkä eivät sulje toisiaan pois, vaan pikemminkin kasautuvat, nämä ovat liike-elämän esimerkkejä niistä.
"Worth It Someday Hopefully", Crenshaw käyttää vitsaillen erilaisia enemmän tai vähemmän sopivia ja hassuja lyhenteitä, yksi niistä on tämä. Sillä kuvataan ikäänkuin elämänasennetta jossa melkein koko elämä on aavikko jonka läpi on vaan käveltävä tauotta kunnes lopulta pääsee toiselle puolelle - eläkkeelle. WISH-kulttuuri on siitä vaarallinen että se voi todella polttaa loppuun, katkeroittaa, tai siihen voi jopa haaskata koko elämänsä huomatakseen eläkeikäisenä ettei ole ehtinyt kokemaan juuri mitään.
"Worth It Now" taas on päinvastainen filosofia - sen mukaan kaiken tulisi olla sen arvoista juuri nyt, eikä vasta tulevaisuudessa. Elämästä tulisi nauttia myös matkana, eikä vain pakollisena pahana paratiisia etsiessä.
Projektien palkkoja miettiessä meillä Evisionissa, tarkemmin vielä Verkkotallissa oltiin yhtä mieltä ettei haluta sitoa maksettavaa palkkiota käytettyyn aikaan, koska se ei kannusta tehokkaaseen työskentelyyn vaan ensisijaisesti suureen ajankäyttöön, ja aika on resurssi jota osataan kaikki arvostaa. Sitä ei ole koskaan liikaa.
Crenshawn kirjassa kerrotaan tarina miehestä joka teki tunnollisesti töitä, oli osastonsa parhaimmistoa. Viihtyi myös kotona perheensä kanssa, teki ahkerasti kotitöitä, ja sai juuri ja juuri ajan riittämään kaikkeen. Miehellä oli kuitenkin mieltä painamassa pimeä salaisuus - hän pelasi World of Warcraftia työajalla. Salaisuus aiheutti valtavasti stressiä, paineita, kiinnijäämisen pelkoa. Lopulta kun mies jäi kiinni, tuli puhuttelu pomon kanssa. Miehen yllätykseksi pomo kysyikin: "Onko tämä sinulle tärkeää?" ja yllättynyt mies myönsi, että toki on. Ratkaisuksi löytyi peliajan aikatauluttaminen työajalle, aina viimeinen tunti työpäivän päätteeksi olisi peliaikaa.
Lopputuloksena työteho nousi, stressi väheni, ja onnellisuus lisääntyi. Firma sai lisää vastinetta palkkarahoilleen, mies sai rentoutua pelin ääressä ja lähteä iloisempana kotiin perheensä luokse - hyvällä omallatunnolla.
Videopelitunti oli esimerkin miehelle keidas aavikolla, tauottava rentoutumishetki joka auttoi jaksottamaan työrupeamia. Meille jokaiselle se oma keidas voi olla erilainen, tai niitä voi olla useita, mutta sellaisia olisi hyvä ylipäätään olla muodossa tai toisessa.
Crenshawn mukaan keitaan tulisi olla mielellään jotain helppoa, ilmaista ja helposti saavutettavaa, lyhytkestoista. Hyviä esimerkkejä voisi olla vaikka teehetki mukavassa kahvilassa, kävely puistossa, leijan lennätys - tai vaikka ne edellisen esimerkin videopelit.
Keitaan rakentamisessa tärkeimpiä askelia ovat
Kirjan lukemisen jälkeen olen miettinyt itselleni omia keitaita, ja tällä hetkellä hyvällä menestyksellä testissä on basson soitto kotona sekä skeittikoulu kahdesti viikossa. Aikataulutus on vielä haasteellista, mutta huomaan vaikutukset jo nyt. Se pieni hetki kun voi kesken päivän tehdä jotain mistä nauttii ikäänkuin palauttaa värit harmaaseen arkeen, ja palauttaa matkalla karisseet työtehot niin että pienen palautumisen jälkeen loppupäivän askareet onkin hetkessä ohi. Suosittelen lämpimästi sekä kirjaa että hauskanpidon tärkeyden filosofian käytäntöön viemistä.
Lähteet:
Dave Crenshaw: The Power of Having Fun
Suklaa on syntisen hyvää. Sateessa kaatuvalle invalidille nauramisesta joutuu helvettiin, vaikka kuinka olisi koominen tilanne. Syntistä kivaa aikuisten kesken. Sana on kaikille tuttu, merkitys muuttuu kontekstin mukaan. Synti yhdistetään Raamatussa kadotukseen, punk-biiseissä ja vasemman käden polun saarnaajien puheissa vapauteen, mutta mitä ihmettä se on ja miksi sille on nimi?
"You will always be fond of me. I represent to you all the sins you never had the courage to commit."
Oscar Wilde, Dorian Grayn muotokuva
Oheisen Dorian Grayn lainauksen määritelmä lienee useimmille se tutuin. Eli synti on jotain kiellettyä, mutta himoittua. Kielletty nautinto, paratiisin omena, tai se karkkipussi mistä ei saisi syödä ennen lauantaita - kenties pakastimessa kutsuva kermajäätelö kesken dieetin. Jotain mitä tuhmat ja kurittomat, mutta vapaat ja rohkeat tytöt ja pojat tekee piittaamatta seurauksista. Raskasta musiikkia, seksiä, käsirautoja ja nahkavöitä. Sitä se oli Dorian Graylle. Oscar Wilden teoksessa Dorian Gray on rikas ylemmän kastin nuorukainen jonka elämä muuttuu hetkessä kun tämä tajuaa että hänestä maalatussa muotokuvassa on taikaa - kaikki keholliset virheet, vammat ja vanhenemisen merkit, ilmestyvät tauluun Dorianin kehon sijaan. Luonnollisesti tämä johtaa kokeilunhaluisen nuoren tekemään kaikkea sitä mikä on vaarallista, pelottavaa, kiellettyä, ja ennen kaikkea kiehtovaa. Dorianista tulee se mitä me kaikki haluamme olla, mutta tiedämme ettei pitäisi. Äärimmäinen hedonisti jota ohjaa vain ja ainoastaan pidättelemätön alkukantainen nautinnonhakuisuus kaikissa sen muodoissaan.
Toinen yleinen määritelmä synnille, erityisesti tapakristillisessä Suomessa, on Raamatun löyhästä pelastushistoriallisesta tulkinnasta käteen jäävä mystinen "synti on jumalan tahtoa vastaan rikkomista" mikä jättää, kenties tarkoituksella, hieman avoimeksi että mitä se käytännön teoissa ja aikeissa on. Tuntemattomat ovat herran tiet. Kuitenkin pientä selvyyttä asiaan tuo yleisesti Jumalan tahtoa ilmaiseviksi mielletyt kymmenen käskyä sekä rakkauden kaksoiskäsky: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Tämä on tuottanut minulle henkilökohtaisesti eniten päänvaivaa vuosien varrella, sillä minusta moraali ei ole koskaan edellyttänyt uskoa korkeampaan voimaan, eikä uskonnollisuus tai "suhde Jumalaan" ole ikinä tehnyt ihmisestä automaattisesti hyvää, eikä sen puute pahaa. Onneksi löytyi vielä yksi määritelmä.
Kaikista loogisin määritelmä löytyi juutalaisuudesta, mikä ei sinänsä yllätä kun huomioidaan että Raamattu oli pitkään vain hepreaksi kirjoitettu ja siitä käännetty myöhemmin muille kielille, käännöstöissä merkitys saattaa vahingossa muuttua hyvinkin ratkaisevasti.
Juutalaisuudessa kaikille synneille on olemassa oma yleisnimitys "avera" joka on hyvin pitkälti synonyymi meidän suomenkielen sanalle "synti" ja englanninkielen sanalle "sin", mutta juutalaisuudessa määrittely ei pääty siihen. Syntejä on olemassa kolmea eri kategoriaa seuraavasti:
Pesha - Tahallista kapinointia, sääntöjen rikkomista, Jumalan uhmaamista.
Avon - Tunnepohjainen rikkomus, tehty tiedostaen mutta ei Jumalaa uhmatakseen. Yleisesti liittyen himoon, tai muuhun "hallitsemattomaan tunteeseen".
Cheit - Tahaton rikkomus, rikos tai epäonnistuminen. Esimerkiksi kun jousiampuja ampuu ohi maalitaulusta, tai joku ei yrityksistä huolimatta pysty pitämään lupaustaan.
Tämä kolmijako selventää hyvin miksi käsityksiä on niin montaa erilaista, eikä yhtä selkeää kaiken kattavaa määritelmää ole olemassa - ainakaan suomeksi tai englanniksi.
“No evil dooms us hopelessly except the evil we love, and desire to continue in, and make no effort to escape from.”
George Elliot, Daniel Deronda
George Elliot käyttää kirjassaan Daniel Deronda tuota viimeisintä, Cheit-määritelmää. Määritelmää, joka on tunnetasolla meille kaikille tuttu, mutta mitä ei ole osattu sanoittaa kunnolla ja siten tunnistaa ja käsitellä. Tässä määritelmässä, tässä synnin muodossa, tiivistyy koko dualistinen polkujen ajatus.
Raha seuraa rahaa ja harjoitus tekee mestarin. Perimätiedossa ja sanonnoissa piilee viisautta jota on toisinaan syytä hiljentyä hetkeksi miettimään. Näissä esimerkeissä tiivistyy ajatus poluista jotka johtaa johonkin, valinnoista jotka vaikuttaa ratkaisevasti tulevaisuuteen. Toistuvien samankaltaisten tekojen summa on yhtä kuin määränpää - eli näiden sanontojen pohja, on tilastollinen peruste konseptille taivaasta ja helvetistä.
Taivas ja helvetti on lopulliset ääripäät polkujen päässä, toinen edustaa äärimmäistä hyvyyttä johon hyväntekijät päätyy, toinen kaikista ankarinta ja inhottavinta paikkaa johon pahantekijät päätyy. Mitä jos ne ovatkin vertauskuvia, eikä kirjaimellisesti jotain mitä tulisi odottaa Pietarin pisteenlaskussa kiirastulessa kuoleman jälkeen?
Polkuajatusta mukaillen Raamatusta löytyy Matteuksen periaate: "Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on". Tähän perustuu myös maailmankuulu lautapeli Monopoli, jossa peli päättyy aina siihen että yhdellä on kaikki ja muilla ei mitään. Matteus ei kuitenkaan puhunut lautapeleistä, vaan elämästä. Oikean elämän esimerkkeinä helpoiten ymmärrettäviä on elämäntaparikolliset, uhkapeliriippuvaiset ja alkoholistit. Cheit-synnin vaikutukset, jokainen askel huonolla polulla tekee seuraavasta helpomman. Tie helvettiin.
Ei kuitenkaan tarvitse olla syvällä metsässä huomatakseen varoitusmerkkejä ns. kaidalta polulta eksymisestä. Jakautuminen reiteille alkaa hyvin varhain, peruskouluissa on nähtävissä selkeästi kuinka kuilut hyvien ja huonojen oppilaiden välillä syvenee ajan myötä - osa omaksuu hyvän oppilaan roolin ja tekee työnsä tunnollisesti, osa mieltää itsensä huonoiksi oppilaiksi joiden ei edes kannata opiskella koska ei koe sitä omaksi roolikseen, tai ei usko pystyvänsä samaan. Kumpikaan ei välttämättä ole kovin tiedostava asian suhteen, tai ajattele että se voisi vaikuttaa elämään opiskelun ulkopuolella. Kuilu syvenee lisää, kun samaa polkua jatkaa. Samasta syystä kynnys mennä kuntosalille on gladiaattoripatsasta muistuttavalla treeniin rutinoituneella pronssijumalalla huomattavasti pienempi kuin sohvalla kymmenen vuotta istuneella vakavasti ylipainoisella.
"Finding out what you're doing wrong is not a pleasant experience, and it means that you have to sacrifice a part of yourself. Usually a burned out, stupid, bitter, corrupt, arrogant, nasty, vengeful part of yourself, but none the less part that you like."
Jordan B. Peterson
Dorian Grayn tarinan lopussa kuolemattoman Dorianin syntisen polun seurauksena kaikki jäljet kantava muotokuva oli niin hirviömäinen ja iljettävä ettei Dorian pystynyt katsomaan sitä. Moni meistä on tavalla tai toisella samassa tilanteessa - tilanteessa johon tietää itse itsensä omilla valinnoillaan johdattaneen piittaamattomuuttaan, kuvitellen ettei sillä ole merkitystä. Hukassa, miettimässä miten tänne päädyttiin, ja miksei kukaan varoittanut.
Kaikki jäljet tuntuu osoittavan samaan suuntaan. Pitää kohdata omat demoninsa. Täytyy tunnustaa syntinsä ja tehdä parannus, jos Kristusta konsultoidaan. Tai kohdata oma varjonsa, varjominänsä, jos Jungilta kysytään. Yhteistä monelle näkemykselle tuntuu olevan ainakin että ongelmat täytyy löytää ja tunnistaa vaikka se tuntuisi pahalta, eikä sen kuulu olla helppoa. Vastuu täytyy kantaa.
Psykoterapiassa hyväksi todettu keino on pilkkoa elämän haasteet tarpeeksi pieniksi paloiksi että niistä voi päästä yli, ja saada onnistumisen kokemuksia. Näin rakennetaan pienin askelin sitä kaitaa polkua kohti omaa henkilökohtaista maanpäällistä taivasta, työkykyä, terveyttä, parempaa tulevaisuutta. Jos este on ylitsepääsemätön, on rima liian korkealla ja pitää aloittaa pienemmästä.
Pisto sydämessä on sanonta, joka kertoo meille kaikille tutusta tunteesta. Siitä inhottavasta pistomaisesta kokemuksesta mikä iskee kun tieten tahtoen tekee jotain väärää. Samaa pistoa ei koeta, kun tekee parhaansa ja yrittää. Ei vaikka epäonnistuisi. Ei edes silloin kun sen myöntää ääneen.
"Stop doing stupid things. Stop lying. Stop making things worse. Stop making yourself weak. Even in the day you'll see that you have choices in front of you and sometimes you don't know what to do. So okay, you're ignorant. Maybe you make mistakes. Whatever, that's just ignorance. Malevolence is when you know what you shouldn't do, and you do it anyways. People do that all the time. And that's arrogance, that's 'I'll get away with it'. It's deceit, because you're lying to yourself about wether you should do this or not, when you know you shouldn't. And then it's resentment because, well, 'I'm gonna do this bad thing because that'll teach the people, that'll teach God to treat me this way'. That's the terrible trinity. Deceit, arrogance, resentment. Chase those out of your life."
Jordan B. Peterson, 12 Rules For Life
Kaikista tärkeintä on itselleen valehtelun lopettaminen. On ihan okei olla huono jossain. Saa olla myös laiska, tyhmä ja saamaton. Mutta itselleen valehtelu on polku jolla poikkeuksetta eksyy.
Lähteet:
Jordan Peterson - 12 Rules For Life
Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
