Likinäköinen tiimipelaaja

Olen viimeaikoina miettinyt paljon ryhmässä toimimista, omaa rooliani siinä ja erityisesti kaikkea sitä mitä en näe. Liian lähellä, liian syvällä siinä arjessa ja tapahtumien keskiössä on todella vaikeaa hahmottaa kokonaiskuvaa jonka osana itse on.

selective focus photography of man's reflection on a broken mirror

"You can't see the forest from the trees and you can't smell your own shit on your knees"

Marilyn Manson - Beautiful People

Aihetta jo valmiiksi pohtineena palaset alkoivat vihdoin loksahdella kohdilleen lukiessani Arbinger Instituten kirjaa Leadership and Self-Deception. Kirjoitin tästä jo yhden tekstin, mutta koska aihe on niin moniulotteinen ja laaja, koin että on tärkeää saada ulos vielä tämä pätkä, joka liittyy erityisesti työelämään ja tiimiyrittäjäopintoihini.

Kirjassa kerrotaan itsepetoksen olevan yrityksen menestyksen kannalta vaarallisin virhe mitä voi tehdä. Se toimii kuin herkästi leviävä rutto ja saastuttaa koko organisaation vaikuttaen sen jokaiseen osaan ja työntekijään tehtävästä, tittelistä, palkkaluokasta riippumatta. Epidemia saa alkunsa pienestä ja huomaamattomasta, mutta kasvaa räjähdysmäisesti kunnes jäljellä ei ole mitään tuhottavaa, ja samalla pitää huolen ettei kukaan vahingossakaan korjaa havaitsemiaan vikoja, tai tee yhteisön hyväksi mitään mitä ei erikseen käsketä rangaistuksella uhaten. Kuulostaako tutulta? Oletko ollut itsepetoksen saastuttamassa työpaikassa, yhteisössä?

Kuinka se käytännössä tapahtuu onkin hankalampi selittää, mutta yritetään. Muistele parasta pomoa, opettajaa, vanhempaa serkkua tai vaikka päivähoitajaa, mikä sinulle toi sen hyvän tunteen? Mikä sai sinut haluamaan tehdä yhteistyötä juuri hänen kanssaan, ja ajattelemaan myös hänen parastaan? Mietin tätä todella pitkään, ja tulin siihen tulokseen että se on ihmisen kohtaaminen ihmisenä. Aiemmassa kirjoituksessani kerroin kirjan laatikkoteoriasta, ja siihen tässäkin taas tullaan, mutta pienellä twistillä. Nyt mietitään kuinka se käytännössä vaikuttaa organisaatioissa pienistä suuriin, ja miksi juuri tähän huomion kiinnittämistä pidetään niin merkittävänä asiana että Leadership and Self-Deception kirja on monissa suurissa yrityksissä otettu mukaan jopa rekryprosessiin, ja vielä useammissa esimiestason tai jopa koko henkilöstön koulutuksiin.

Stressaavissa tilanteissa on helppoa hukkua omaan rooliinsa, johtajalle on todella helppoa ottaa niin paljon vastuuta ettei siitä ole edes realistista selvitä yksin, mutta vielä helpompaa on syyttää siitä muita, etenkin jos muut ovat alaisia jotka eivät pysty haastamaan kun ylempää kerrotaan miten asiat on. Se, mitä usein ei ymmärretä, on kuinka tämä vaikuttaa alaisten sitoutuneisuuteen, työmotivaatioon ja yleiseen haluun myötävaikuttaa yrityksen menestykseen. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan tilanteeseen jossa valtaosa talon työntekijöistä aktiivisesti sabotoi yrityksen toimintaa, ja loput teeskentelevät etteivät huomaa, eivätkä puutu mihinkään mikä ei ole suoraan heidän vastuullaan työsopimuksen mukaan. Kun kukaan ei ota vastuuta mistään, eikä ketään kiinnosta yhteinen menestys, vaan kaikki "tekee vain työtään", on turha miettiä miksi homma ei luista eikä tavoitteita saavuteta.

man's reflection on body of water photography

On tuhat tapaa tehdä asiat väärin, ja ne kaikki varmasti kokeillaan jokaisen yksilön ja yrityksen elinkaaren aikana jossain kohtaa, mutta jos jotain voimme oppia muiden kokeiluista ja kolhuista, niin opitaan. Edes simpanssien yhteiskunnat eivät toimi voimakkaimman autoritäärin ehdoilla, vaan niissä arvohierarkian huipulle nousee sellaiset yksilöt jotka ymmärtävät muita yksilöitä ja yksilöllisiä tarpeita, osaavat ottaa toiset huomioon. Tyrannit revitään joukolla alas. Ihmiset eivät lopulta ole tässä asiassa kovin erilaisia, paitsi siinä mielessä että meillä on keinotekoisia valtarakenteita joissa ei noudateta luonnon lakeja. Meillä voidaan huonolla johtamisella edistää huonoa johtamista, palkata päättävään asemaan pätevyydeltään kyseenalaisia yksilöitä milloin sukulaissuhteiden milloin poliittisten puoluekirjojen perusteella. Myös olemassaolevat, aikanaan pätevyytensä perusteella palkatut johtajat saattavat täysin laiminlyödä ammattitaitonsa päivittämisen ja itsekriittisen tarkastelun luottaen liikaa omaan statukseensa ja kiveen hakattuun identiteettiinsä. Voiko tässä pelissä edes voittaa? Voi. Ei helposti, eikä aina, mutta ainakin vahvoja viitteitä oikeasta suunnasta on kokeilemalla löydetty.

shallow photography of monkey sitting on grey stone looking elsewhere

Nöyryys ja vastuullisuus johtamisen työkaluina.

Modernit ongelmat vaativat moderneja ratkaisuja. Kokeilun ja tutkimisen kautta on löydetty ihan hiljattain erittäin vahvoja hyvän johtajan ominaisuuksia ja niitä hyödyntäviä työkaluja, joilla saadaan parhaimmillaan ratkaistua päivässä ongelmia jotka ovat vaivanneet organisaatiota vuosikymmeniä. Näistä tärkeimpiä on vastuunkanto ja nöyryys. Eikä pelkästään neuroottisen reviiritietoinen vastuunkanto henkilökohtaisista teoista ja sanoista, vaan koko tiimin. Me tehdään, me sovitaan, me edustetaan. Vaikka sitä ei sillä hetkellä tiedostaisi, niin sen kyllä tuntee. On aivan eri asia nähdä oma esimies tai neuvottelun toisen osapuolen edustaja ottamassa vastuuta ja pahoittelemassa myöhästymistä, kuin nähdä siitä syytettävän jotakuta alaista joka ei ole paikalla lainkaan. Tiimi jonka johtaja seisoo tiimin rinnalla on tiimi joka tukee johtajaansa. Tiimi jonka johtaja heittää alaisensa bussin alle näyttääkseen itse paremmalta ei ole tiimi lainkaan. Johtajan esimerkillä vastuunkannon kulttuuri leviää koko organisaatioon. Kun ylempänä taho toisensa jälkeen ottaa vastuuta yrityksen menestyksestä, askel kerrallaan aalto liikkuu alaspäin, ja lopulta saavuttaa myös tahon joka on mahdollisesti ollut eniten vastuussa ongelmakohdasta. Tällä kertaa defenssien sijaan sieltä nousee halu kantaa kortensa kekoon, myöntää virheet, ottaa vastuuta ja tähdätä parempaan - yhdessä. Kun aikataulujen kanssa mokaillut alainen näkee esimiehensä pahoittelevan meidän myöhästelyä, hän kokee kiitollisuutta ja tarvetta suoriutua jatkossa paremmin, sen sijaan että bussin alle heitettynä katkeroituisi lyömään päätään seinään. Samalla tavalla tämä vaikuttaa myös vastapuoleen - ei ole olemassa hyvää johtajaa joka arvostaisi alaisiaan uhraavaa vastapuolta yritystapaamisissa.

" If someone is nice to you but rude to the waiter, they are not a nice person. "

Dave Barry, William H Swanson's 33 Unwritten Rules of Management

Esimerkillä johdetaan, haluttiin sitä tai ei. Se toimii hyvässä ja pahassa. Kukaan meistä ei ole virheistä vapaa, eikä pysty näkemään toimintaansa objektiivisesti. Paras ohjenuora mitä olen toistaiseksi löytänyt, on pyrkiä aktiiviseen itsetutkiskeluun sen lisäksi että pyrkii ylläpitämään vastuunkannon ilmapiiriä ja sen tason raakaa avoimuutta että muut voivat huoletta huomauttaa kun teen tyhmyyksiä ja auttaa minua näkemään kun oma otteeni lipsuu.

Itsepetos yksityiselämässä

Itsepetos on merimiestä karille houkutteleva laulava seireeni, herätyskellon soidessa se on lämmin sänky joka tarjoaa helppoa ratkaisua hetkeen. Vastuunpakoilua ikävän tilanteen edessä - se helppo valinta oikean vastakohtana. Ennen kaikkea itsepetos on kuitenkin itseä ja omia periaatteita vastaan sotiva väärä valinta joka vaatii aina oikeutuksen. Ja oikeutuksenhan se aina saa - tavalla tai toisella.

Parisuhteissa itsepetoksen oikeutus löytyy usein omien hyveiden korostuksesta ja toisen demonisoinnista. Kukaan meistä ei tee sitä tieten tahtoen tahallaan tai silkkaa itsekkyyttään - alitajunta suojelee meitä omilta virheiltämme ja kantamattoman vastuun taakalta, tuhoisin seurauksin. Kenties jätämme likaiset astiat pöydälle laiskuuttamme, mutta ajattelemme että kyllä minä voin kun viikko sitten kumppani teki samoin, tai on ollut niin rankka päivä töissä ettei voi olettaa että jaksaisi vielä kotonakin hoitaa hommat kuntoon. Aina löytyy syy tai tekosyy, jonkinlainen oikeutus. Jos se ei löydy omista hyveistä, se löytyy toisen paheista.

Peiliin katsominen on todella vaikeaa jos ei ymmärrä oman itsepetoksen vaikutuksia - ja vaikeaa se on myös silloin jos ymmärtää, kun toinen ei ymmärrä. Itsepetoksen vallassa toimiva ihminen siis käytöksellään kutsuu muita samaan. Miksi minun pitäisi, kun tuokaan ei? Tämä korostuu erityisesti parisuhteissa, ja on itse asiassa monien parisuhteiden kaatumisen juurisyy. Itsepetoksen kierre saattaa alkaa aivan huomaamatta ihan pienistä asioista, kuten kotityövelvollisuuksien laiminlyönnistä tai muiden velvollisuuksien putoamisesta liiaksi toisen osapuolen harteille. Pian toinen marttyyrina siivoaa kasvattaen omaa halveksuntaansa patalaiskaa kumppania kohtaan, samalla kun toinen kilpaa keksii itselleen syitä miksi tämä järjestely on oikeudenmukainen, miksi toinen ei ole ansainnutkaan apua. Lopulta ollaan jumissa tilanteessa jossa kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä kilpaa kasvattaa halveksuntaansa toinen toistaan kohtaan, ja molemmat näkee itsensä epäoikeudenmukaisesti kärsivänä marttyyrina ja puhtaana kaikesta pahasta.

Itsepetos ilmiönä ei kuitenkaan rajoitu pelkkään parisuhteeseen, vaan se värittää koko elämää. Arbinger Instituten kirja "Leadership and Self-Deception" käsittelee aihetta kuvaten itsepetoksen vallassa olemista laatikossa olemiseksi. Kirjassa laatikossa oleva ihminen näkee muut ihmiset objekteina, kohteina elämässään, ihmisten sijaan. Unohtaa että muut ovat samanlaisia kuin hän, ja sen sijaan näkee heidät vain yksiulotteisina funktioina omassa elämässään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että hieman hitaammin edessä ajava ihminen ei ole enää ihminen, vaan tientukko, joku josta menettää malttinsa ja tööttäilee tai kaahaa naama punaisena ohi. Kanssaihminen joka astuu sisään melkein täyteen bussiin ei ole kanssaihminen, vaan vaiva ja haitta jota ei toivo viereensä istumaan. Tällöin laitetaan laukku viereiselle penkille, tai istutaan niin leveästi että viesti tahtotilasta menee varmasti perille. Kaupan kassalla kommunikoidaan vain pakolliset ei kuittia-tiuskaukset, ja siivoojan imurin äänistä pahoitetaan mielet - eivätkö ne ymmärrä miten tärkeää keskittyinen meille on. Keskiössä henkilö, minä, ja toissijaista kaikki muu - ne objektit ympärillä.

Kaikki itsensä ajattelu ei tietenkään ole laatikossa olemista tai itsepetosta. Kirjan mukaan, mistä itsekin olen vakuuttunut, voi kaiken tehdä kahdella tavalla. Laatikossa tai sen ulkopuolella. Kohtaatko ihmiset ihmisinä vai objekteina, mitä kaikkea ylimääräistä olet itsellesi oikeuttanut? Itsepetoksen tunnistaminen ja kohtaaminen on kaikista pelottavin ja vaikein vaihe. Siinä olet alastomana sen kriittisimmän edessä, itsesi edessä. Sinä tunnet virheesi paremmin kuin tunnet vahvuutesi. Et valehtele kenellekään niin paljon kuin valehtelet itsellesi. Kun valehtelet itsellesi, teet itsestäsi heikon. Jokainen oikeutus jonka itsellesi etsit, jokainen kantamaton pala vastuuta jonka hautaat piiloon muista etsittyjen vikojen alle, syö sinulta sitä kivijalkaa jonka päälle omanarvontuntosi rakentuu. Sisimmässäsi sinä tiedät puhuvasi paskaa, vaikka kuinka yrität sitä lahjapaperiin verhota.

Minulle tämä aihe on todella henkilökohtainen, sillä olen tiedostamatta tarkkaillut ilmiötä jo pitkään, mutta vasta nyt herännyt sen todellisiin mittasuhteisiin. Lukioaikainen uskonnon ja filosofian lehtorini oli hämmentävän hyvä opettaja, mutta ennen kaikkea hyvä ja aina läsnäoleva ihminen. Mietin todella pitkään mikä hänet niin kirkkaasti erotti muista lukioni opettajista, enkä millään saanut siitä ajatuksesta kiinni - mutta nyt se tuntuu ilmiselvältä. Hän oli ulkona laatikosta, muut olivat enemmän tai vähemmän sisällä. Hänelle me olimme ihmisiä, yksilöitä, siinä missä muille opettajille me olimme oppilaita joita käskyttää ja joille jakaa tehtäviä. Olkoon tämä ihanin lehtorini nyt vaikka Antti. Antin tunnilla opin enemmän kuin millään muulla - siitä huolimatta että Antti ei edes käyttänyt oppikirjoja opetuksessaan, vaan tarinoita ja dialogia. Minulle tuohon aikaan Antti oli harvoja opetusympäristöni ihmisiä joita itse näin yksilöinä objektin sijaan - kaikki muut olivat vain hahmoja suorittamassa omaa toimeaan opettajana tai oppilaana. Leadership and Self-Deceptionin mukaan paras tapa opettaa itsepetosta välttävää elämäntapaa onkin noudattaa sitä itse, ja johtaa esimerkillä. Kutsua ihmisiä ulos laatikoistaan kohtelemalla heitä ihmisinä - ei niinkään puhumalla laatikoista ja kirjoittamalla aiheesta esseitä. Kyllä minä tälle vielä oikeutuksen keksin.