Kuinka pitkälle olet valmis menemään "oikeissa" olosuhteissa? Luovutko moraaleistasi ja periaatteistasi, paineen alla? Mitkä asiat saavat sinut tekemään juuri niitä asioita mitä et ikinä tekisi? Tätä Derren Brown selvittää Netflix-tuotannossaan The Pushissa.
The Push on lavastettu tapahtuma, jonka kaikki yksityiskohdat on suunniteltu ajamaan pahaa aavistamaton tavallinen ihminen tekemään päätöksen murhata toinen kylmäverisesti. Tapahtuma alkaa hyvin viattomasti kun päähenkilö saapuu töihin, mutta jokainen pieni asia siitä eteenpäin ohjaa kohti traagista loppua. Jokainen pieni huono päätös helpottaa seuraavan suuremman huonon päätöksen tekoa.
Siihen ei käytetä lainkaan päihteitä, taikuutta, tai pakotteita, vaan pelkkää psykologista ohjailua, uskottelua ja ehdottelua. Näille ihmisen ohjailun keinoille on englanninkielinen nimitys "social engineering" mutta suomenkieliset vastineet ovat niin typeriä, etten aio niitä edes toistaa. Vastaavia keinoja käytetään meihin joka päivä, joskin usein vähemmän ikävin seurauksin ja paljon paremmin aikein.
Keinot ovat monet, mutta tarkoitus on aina sama: saada joku tekemään jotain. Sanotaan vaikka, että sinä haluat aasialaista pikaruokaa, mutta kumppanisi tahtoo pizzaa. Riitely ja väittely ei auta, kun molemmat ovat samanlaisia jääräpäitä. Siinä ruokatilausta miettiessä huomaat että televisiossa pyörii Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ja herkullisen näköinen paikallisen pizzerian ruokalista on ilmestynyt tietokonepöydällesi. Tunnet lämpimän halauksen, ja kumppanisi kysyy mitä eroa on deep-dish pizzalla ja perinteisellä pannupizzalla. Ennen kuin tajuatkaan, olette tilanneet yhdessä pizzaa ja molemmat ovat tyytyväisiä.
Tai vähemmän lämpimässä esimerkissä kotikerrostalosi ulko-ovella on mies kauppakassin kanssa kaivelemassa taskujaan. Oletat hänen olevan asukas ja päästät hänet sisään samalla ovenavauksella kanssasi. Mies kiittää lämpimästi ja puhuu esimerkiksi siitä, kuinka kylmä ulkona on. Seuraavana päivänä naapurisi huomaavat, että pyörävarastosta on kadonnut kolme paria suksia, kaksi polkupyörää ja koripallo.
Psykologiaa, mielikuvia, teknologiaa. Erityisesti teknologian kehittyessä sosiaalinen puoli korostuu koska ihminen jää kehityksessä jälkeen ja on empatiakyvyn ja auttamisen halun yhdistelmän takia usein heikoin lenkki. Ihminen on helppo manipuloida tekemään mitä vaan, jos hänelle saa uskoteltua sen olevan moraalisesti oikein ja paras vaihtoehto - vaikka kyse olisi kylmäverisestä murhasta, kuten Darren Brownin ihmiskokeessa.
On todella helppoa katsoa muita tuomitsevasti ja päivitellä kuinka helposti höynäytettävissä nuo ovat, samalla ottaen etäisyyttä kuin oltaisiin muka eri lajia. Tämä johtuu siitä, että jokaisessa meissä on ne puolet joita ei haluta kohdata - kenties suurimpana jokaisen potentiaali pahuuteen. Carl Jung kutsuu niitä puolia varjoksi johon jää kaikki se mitä tietoisuuden valo ei kosketa. Jungilaisessa psykologiassa oman varjon kohtaaminen ja sen olemassaolon hyväksyminen johtaa laajempaan tietoisuuteen ja vahvempaan kasvualustaan. Sen välttely taas voi johtaa siihen että varjo ottaa vallan ja henkilö joutuu autonomisen varjon orjaksi (Jekyll, Hyde).
Jos kuvittelet ettet se voisi olla sinä, joka ihmiskokeessa murhaa viattoman, jos kuvittelet ettet se voisi olla sinä, joka istuu vahtivuorossa keskitysleirillä kun sisään tuodaan bussilasteittain vainottuja kuolemaan, olet todennäköisemmin siinä roolissa kuin kukaan muu.
You need to know what sort of a monster you are, and if you think "oh but I'm not a monster" oh yes you are, you're just an unbelievably unconcious monster, and that' s actually the worst kind.
Dr. Jordan Peterson, 12 Rules of Life tour "Don't let your children do anything that makes you dislike them"
Kauhuelokuvat ovat pelottavia mörköjä ja yliluonnollisuuksia pullollaan, mutta kauheimmat vilunväristykset olen aina saanut miettiessä kuinka tavalliset ihmiset päätyvät tekemään järkyttäviä hirmutekoja. Lukiessa lapsensa hukuttaneesta äidistä tai perheensä tappaneesta isästä iltapäivälehdessä on helppo tuudittautua ajatukseen että kyseessä oli pakko olla joku mielenterveysongelma, joku lapsuudesta asti kieroon kasvanut ongelmahenkilö. Jotain sellaista, mikä erottaa nämä tapaukset meistä muista - meistä hyvistä ihmisistä, jotka emme ikinä tekisi mitään vastaavaa missään tilanteessa.
Erinomainen ääriesimerkki tavallisten ihmisten hirmuteoista on historioitsija Christopher Browningin kirjoittama kirja "Ordinary Men", vapaasti suomennettuna "Tavalliset miehet". Kirja kertoo keski-ikäisistä työväenluokkaisista miehistä Hampurista. Miehet muodostivat 500 henkilön yksikön, joka lähetettiin Puolaan karkottamaan juutalaisia sekä kylmäverisesti teloittamaan massoittain miehiä, naisia ja lapsia. Kyseinen yksikkö teki niin hirveitä asioita ettei niitä halua edes ajatella. Vielä hirveämpää on se, ettei yksikköä ohjannut rotuviha, henkilökohtainen kauna, tai omat komentajat ase ohimolla pakottaen. Heitä ohjasi auktoriteetti, kuuliaisuus, ryhmäpaine ja empatia. Elementit, jotka ovat osa meidänkin arkeamme jokapäiväisessä elämässä.
Pataljoonan miehille annettiin vaihtoehto perääntyä, lähteä muihin hommiin. Vain 12 miestä 500 porukasta otti tuon vaihtoehdon vastaan. Tapausta tutkiessa on selvinnyt, että iso motiivi muiden jäämisessä työn järkyttävästä luonteesta johtuen oli se, etteivät he halunneet antaa sitä taakkaa muiden harteille. He suorittivat veriteot itse, ettei muiden tarvitsisi.
Browningin löydöksiä auktoriteetista ja tottelevaisuudesta tukee myös Milgramin koe jossa koehenkilöille annettiin tehtäväksi antaa sähköiskuja vääristä vastauksista eräänlaista tehtävää suorittavalle henkilölle. Koehenkilö ei tiennyt, että toinen henkilö oli näyttelijä, ja että reaktiot "sähköshokkeihin" oli ennalta äänitettyjä. Ideana oli, että sähköshokkien intensiteetti kasvaa joka kerta, ja lopulta saavutetaan taso, joka on kuolemaksi. Mukana oli opettaja, joka kannusti jatkamaan. Milgramin kokeen tulokset järkyttivät - ennen kokeita ennustettiin, että pyöreästi 1-3% osallistujista on valmiita antamaan kuolettavan sähköiskun. Todellisissa tuloksissa vaihteluväli oli 28% ja 91%, tulosten keskiarvon ollessa Yhdysvalloissa tehdyissä kokeissa 61% ja muualla 66% ilman mitään selkeää trendiä siinä minkälainen ihminen nappulaa painaa.
Kuinka kukaan voi olla varma, ettei olisi itse painanut? Ei varmaan mitenkään. Voi kuitenkin rehellisesti miettiä mitä tekisi vastaavassa tilanteessa, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Voi yrittää kartoittaa omaan elämään ja omiin päätöksiin vaikuttavia ulkopuolisia tekijöitä, sekä omaa reagointiaan niihin. Maailma on täynnä vaikuttajia ja jokaisella on oma agendansa pelissä. Vaikka meitä ei otettaisi ihmiskokeisiin tai värvättäisi hirmuhallitsijan teloitusjoukkoihin, on silti syytä miettiä, miksi teemme mitä teemme ja miksi haluamme mitä haluamme. Ei riitä, että julistaa hyveellisyytensä, vaan on oltava valmis kohtaamaan myös oma potentiaali pahaan ja hallittava petoa mikä meidän jokaisen sisältä löytyy, tai peto alkaa hallitsemaan meitä. Opitaan historiasta ja olemassaolevasta tieteestä, niin meidän ei tarvitse joutua ikäviin tilastoihin tai historian kirjojen likaisimmille sivuille.
Progress, far from consisting in change, depends on retentiveness. When change is absolute there remains no being to improve and no direction is set for possible improvement: and when experience is not retained, as among savages, infancy is perpetual. Those who cannot remember the past are condemned to repeat it.
George Santayana, Vol. I, Reason in Common Sense, 1905
Lähteet:
Imdb:
The Push
Wikipedia:
Carl_Jung
Shadow_(psychology)
Strange_Case_of_Dr_Jekyll_and_Mr_Hyde
Milgram_experiment
Kirja:
Ordinary Men: Reserve Police Battalion 101 and the Final Solution in Poland by Christopher Browning
